sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Lohturuokaa - Kate Jacobs

Alkuperäisteos 2008 Comfort food
Sivumäärä 522



Lyhyesti omin sanoin:

Suositun tv-kokki Gus Simpsonin ura on vaarassa; hänen tilalleen kaavaillaan uutta, nuorta, ex-missiä ja hänen ruokaohjelmaansa. Gusin pitäisi keksiä jotain repäisevää, uutta ja jännittävää saadakseen jatkaa rakastamaansa työtä.
Pian hänen kanssaan onkin kokkailemassa hänen kaksi, hyvin erilaista tytärtään, paras ystävä Hannah sekä tietysti myös Carmen Vega, joka uhkaa viedä hänen ohjelmansa. Millainen soppa tästä saadaan aikaiseksi?

Mielipide:

Pakko myöntää, että en saanut tätä kirjaa luettua loppuun. Minulla jää hyvin, hyvin harvoin jokin kirja kesken.. Selitykseksi sanon sen, että kirjan laina-aika loppui. Minulla periaatteessa oli kyllä hyvin aikaa lukea, mutta en vain saanut aikaiseksi. Alku oli kuitenkin lupaava ja olisin ehkä voinutkin lukea tämän loppuun. Jacobsin Lankakauppa kirjat alkoivat jo tylsistyttää, ja tämän lainaaminen heti niiden perään ei ehkä ollut hyvä idea.
Lohturuokaa oli kuitenkin hieman erilaisempi kuin Lankakauppa kirjat. Pidin päähenkilöstä, Gusista, paljon. Lisäksi muut hahmot vaikuttivat mielenkiintoisilta ja Hannahin salaisuus jäi minulta selvittämättä; se saa minut ehkä jossain vaiheessa palaamaan tämän kirjan pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...