perjantai 12. lokakuuta 2012

Pahan veren valtakunta - Charlaine Harris

Alkuperäisteos 2007 All together Dead
Sivumäärä 364



Lyhyesti:

Sookie on värvätty vampyyrien huippukokoukseen vampyyrikuningatar Sophie-Annen telepaatiksi, paljastamaan juonittelijat. Ilmapiiri on hyvinkin kireä, sillä hurrikaani on heikentänyt Sophie-Annen asemaa ja lisäksi tätä syytetään miehensä murhasta.
Kieroilua riittää, sillä mukaan kuvioihin astuu myös vampyyrien vastainen järjestö, Auringon seurakunta. Vaikka vampyyrit ovatkin lähes kuolemattomia, heitäkin voi vahingoittaa.
Sookiella riittää myös pohdittavaa ihmissuhderintamalla, sillä suhde ihmistiikeri Quinniin syvenee, mutta olosuhteista johtuen hän joutuu myös vahvistamaan suhdettaan Ericiin.

"Mitä muuta olisit voinut tehdä? Syvällinen pohdinta ei oikein sillä hetkellä luonnistunut, mutta asiaa  pikaisesti miettiessäni en keksinyt yhtään vaihtoehtoa. En olisi pystynyt panemaan Andrelle kampoihin enkä taivuttelemaan häntä jättämään minut rauhaan. Eric olisi voinut haastaa Andren kaksintaisteluun, mutta hän ei olisi alkanut uhitella, koska hän oli halunnut säilyttää paikkansa louisianalaisten vampyyrien keskinäisessä hierarkiassa ja koska hänen voittonsa ei olisi ollut mitenkään varma"

Mielipide:

Vampyyrien huppukokous ja juonittelujen selvittelyä.. Plääh..
Niin olisi voinut kuvitella! Poliittisten riitojen ja tylsien kokousten sijaan kirja olikin yllättävän hyvä! Vaikka mitään mullistavia tai yllättäviä juonenkäänteitä ei ollut tai tullut, oli kirja silti mukava, helppo ja nopea lukea. Juuri sopiva tähänhetkiseen elämääni!
Sookie oli perusvarma itsensä, hän ei enää edes ärsytä minua kovin pahasti. Joten enköhän minä lue jatkossa lisääkin Sookien kuulumisia :)
Tähtiä kolme:
***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...